SAMULI PENTINNIEMI –
INTOHIMONA PAREMPI OPETTAMINEN

Koulutukseltani olen liikuntatieteiden maisteri ja liikunnan-, luokan- ja terveystiedon opettaja. Lisäksi olen täydentänyt tutkintoani liikunnan valmennuspuolen sivuaineilla: biomekaniikka, liikuntafysiologia sekä valmennus- ja testausoppi. Vuodesta 2007 olen toiminut luokan- ja liikunnanopettajana Keski-Palokan koulussa Jyväskylässä.

Olen aina ollut kiinnostunut opetusmetodeista ja olen yhdessä kollegani kanssa kehittänyt uusia menetelmiä liikunnan opetukseen. Kehittämäämme oppilaslähtöistä liikuntakasvatusmallia on koulutettu Liikkuva koulu -ohjelman osana jo useiden vuosien ajan ympäri Suomea. Vuonna 2017 meidät palkittiin Urheilugaalassa alakoulujen liikuntaluokkamallista, jolla pyritään tukemaan nuorten urheilijoiden kasvua ja kehitystä kohti urheilijan uraa. NHA:n kautta pääsen toteuttamaan intohimoani laadukkaasta opetuksesta ja tuoda tuleville huippuammattilaisille enemmän ymmärrystä pedagogiikasta ja didaktiikasta, eli siitä, miten asiat kannattaa opettaa.

Urheiluseuroissa ja lajiliitoissa olen toiminut esimerkiksi telinevoimistelun, yleisurheilun, koripallon, golfin ja painin parissa. Tuoreimpana aluevaltauksena toimin pedagogisena asiantuntijana yhdessä kollegoideni kanssa perustamassani liikuntakasvatuksen asiantuntijayritys PaloEducation Oy:ssa. Yrityksen päätoimialana on liikunnan, fyysisen aktiivisuuden ja oppimisen yhdistäminen.

Opettajana ja kouluttajana kuvailisin itseäni innostavaksi ja motivoivaksi persoonaksi. Pystyn organisoimaan ja opettamaan isojakin kokonaisuuksia. Osaan myös tarvittaessa siirtyä taka-alalle ja antaa tilaa oppijoille. Tähän perustuukin suurin ajatus omasta opetusfilosofiastani. Opettajan tehtävänä on asettaa tavoitteet, motivoida oppijaa sekä valita käytettävät metodit. Parhaaseen lopputulokseen päästään kuitenkin, jos oppijan rooli on mahdollisimman aktiivinen.

ON AIKA NOSTAA SUOMALAISEN PERSONAL TRAININGIN TASOA. KATSO MITÄ MAAILMAN ARVOSTETUIN PERSONAL TRAINER -SERTIFIOINTITENTTI PITÄÄ SISÄLLÄÄN.

YHTEISTYÖSSÄ

terveystalo a NHA aloittivat yhteistyön
Yhteistyössä Fitness24Seven
shk suomen hierojakoulut a NHA aloittivat yhteistyön
Yhteistyössä Amercan Council on Exercise
itä-suomen yliopisto UEF NHA
NHA yhteistyössä yhteistyökumppanit 15.41.07

NORDIC HEALTH ACADEMY 

 

NHA:n koulutuskokonaisuudet tarjoavat opiskelijoilleen ainutlaatuisen yhdistelmän tuoreinta tieteellistä tietoa ja tutkitusti toimivimpia käytännön taitoja.

YHTEYSTIEDOT

 

Eskolantie 1 A

00720 HELSINKI

E: info@nha.fi

P: +358 50 302 0753

Tietosuojaseloste»

Oppimisympäristö»